Yap on osa Micronesian liittovaltiota mutta he tavoittelevat itsenäistymistä kuten kymmenisen vuotta aikaisemmin Palau erottautui liitosta itsenäiseksi valtioksi. Yap on Micronesian varakkain valtio vaikkei heillä ole luonnonvaroja. Mitä heillä on, on hyvin älykäs väestö, jossa on tavallista suorittaa yliopistotutkinto vähintään Guamissa, ellei Hawaiilla, Australiassa tai USA:ssa. Usein väestö työskentelee vuoden jossain ulkomailla, säästää tulot ja elelee säästöjen voimin usean vuoden kotona Yapin saarella, jossa asukkailla ei käytännössä ole kuluja, jos ei niitä tulojakaan. Jos joku haluaa uuden auton tai veneen voivat he taas mennä vähän töihin ulkomaille 🙂
Island of the Stone Money tulee kaukaiselta ajalta, jolloin Palaulta tuodut kivirinkulat olivat ainoa valuutta. Kivirahan arvo ei ollut suorassa suhteessa sen kokoon, vaan siihen, miten monta ihmishenkeä sen kuljettaminen huterilla kanooteilla Yapin saarelle oli vaatinut. Vielä nykyään esim maakauppoja tehdessä (mitä siellä tapahtuu kylläkin hyvin harvoin) vaihtavat myös kivirahat omistajaa. Ulkomaalaisen on hyvin vaikea ostaa maata, koska hänen on lähes mahdoton ostaa kivirahoja..
Manta Ray Bay Hotel on sukeltajan sukeltajille rakentama hotelli. Se ei ole luksushotelli, vaikkakin erittäin viihtyisä ja ehdottomasti ainoa suositeltava hotelli Yapilla. Samoin sein yhteiydessä oleva Yap Divers on saaren ainoa vakavasti otettava ja luotettava sukellusfirma.
Pääsyy matkustaa Yapiin oli nähdä paholaisrausku eli manta ensimmäistä kertaa. Yapissa on yksi sukelluspaikka, jossa niitä hengailee periaatteessa aina ja Yap Divers jopa antaa mantatakuun, että kolmipäiväisen loman aikana jokainen sukeltaja näkee vähintään kerran. Laiturin vieressä oli kartta, jonka mukaan voi tunnistaa näkemänsä mantan. Jokaisen Mantan vatsa on yksilöllinen ja tunnistettavissa kuin sormenjälki.
Ja sit sitä mentiin. Ruorissa Bill Acker, Manta Ray Bay Hotellin ja Yap Diversin perustaja ja omistaja. Hän on kehittänyt yksin koko sukellusturismin Yapin saarella ja aikanaan nuorena miehenä etsinyt kaikki sukelluspaikat. Hän tuntee saaren ympäryksen kuin ei kukaan toinen.
>
Ajettuamme german channelin, saksalaisten aikanaan rakentaman kanavan läpi, noin puolen tunnin venematkan päässä Yap Dirersista olimmekin kanavan päässä, missä se kuuluisa mantojen puhdistusasema sijaitsee. Koitin pitää odotukset kohtuullisena, etten pettyisi, jos en ensimmäisellä sukelluksellä mantaa vielä bongaisi. Hyppy veteen ja tajusin, että vesi on ihan totaalisen samea. Etenimme kuitenkin ryhmässä pohjaa pitkin kovasta virtauksesta johtuen“ryömien“ noin 20-28 metrin syvyydessä. Bill johti ryhmää ja hän vaikutti kuin ei olisi yrittänytkään bongata mitään erityistä. Kunnes yht’äkkiä hän nosti päänsä ja suoraan meitä kohti liisi majesteettisen rauhallisina, täysin kovasta virtauksesta piittaamatta, viisi täysikasvuista paholaisrauskua! Ne pyörivät ympärillämme ja suoraan päällämme kosketusetäisyydellä koko sukelluksen loppuun. Valitettavasti tuossa syvyydessä ja kovassa virtauksessa muutamalla sukeltajalla paineilmapullot tyhjenivät vauhdilla ja ilmalla sukeltaneilta loppui „no deco time“. Toisaalta olin liikutukseen asti kiitollinen, että olin saanut viimein yli 500 sukelluksen jälkeen nähdä mantan eikä vain yhden vaan viisi, eikä vain vilahduksen vaan viettää kauniin tovin niiden ylväässä seurassa.
Toisaalta toivoin, että jospa meillä olisi tulevilla sukelluksilla parempi onni näkyvyyden kanssa, jotta voisin ottaa kamerallani muutaman kohtuulaatuisen matkamuiston. Valokuvaus, etenkin veden alla, ei ole minulle pakkomielle. En jahtaa täydellistä kuvaa mutta iloitsen jos onnistuneesta matkamuistokuvasta. Ja niinhän meillä onni jatkuikin ja tulevien 3 sukelluspäivän aikana näimme mantoja jokaisella kerralla kun sukelsimme german channelissä. Yap on ollut tähän asti ainoa paikka, missä olen valokuvannut veden alla omalla Canonillani sillä sain siellä sille VA-kotelon lainaan. Kuvien laatu on ihan valtavan paljon parempi, kuin pokkarillani mutta minulta puuttuu täysin into panostaa VA-kuvaukseen ja ostaa sellainen kallis kotelo Canonille. Nämä kuvat ovat valittu satojen joukosta..
Yapilla on muutakin nähtävää kuin german channel mantoineen. Korallit ovat hyvin värikkäät ja välillä vedenalainen maasto näytti erehdyttävästi Bonairemaiselta…
Myös veden päällä Yap on ihmeellinen paratiisi. Niin leppoisaa ja tyyntä paikkaa en ole missään nähnyt. Sitä ei voi verrrata mihinkään muuhun Tyynenmeren saareen, jolla olen käynyt, sillä Yap ei varsinaisti ole turistikohde (paitsi mantoja etsiville sukeltajille) eikä se myöskään pyri modernisoitumaan vaan vaalii perinteitään. Alla olevassa kuvassa on perinteinen miestentalo, jonkalaisia löytyy ympäri eteläistä Tyyntävaltamerta
Tyynellämerellä perinteisesti ajatellaan, että rinnat eivät ole intiimiä aluetta vaan lantio ja reidet. Yappilaisilla on ehkä Tyynenmeren vahvin itsetunto ja myös naiset kulkevat (etenkin muilla kuin pääsaarella) aina yläosattomissa. Sunnuntaisin pukeudutaan perinteiseen asuun, kuten nämä, ja siinä „kansallispuvussa“ käydään myös kirkossa (kirkosta mulla ei oo kuvia)
Sunnuntai-iltapäivisin kaikki saarelaiset, etenkin lapset ja vanhukset kokoontuu miestentalojen ympäristöön, missä he harjoittavat perinteisiä käsitöitä ja taitolajeja, kuten tansseja ja taistelulajeja tai puuhun kiipeämiskilpailuja. Tämän primääri tarkoitus on vaalia perinteitä mutta se on myös mahdollisuus turisteille valokuvata paikallisväestöä 🙂
Toivottavasti tässä ei ollut liikaa paljasta pintaa. Yapilla, etenkin Yapin outher islandsilla ollessa yläosattomuus oli täysin luonnollista ja he menivät mm myös kirkkoon perinteisessä „asussaan“…
Alunperin julkaistu 19.3.2003, kuvien linkit päivitetty 27.11.2012