Schlagwörter

, ,


Tämä matkakertomus on myös kategoriassa „Pala elämääni“ sillä tällä matkalla oli hyvin merkittävä vaikutus elämääni. Israel todella on viides evankeliumi! Matkamme oli anoppini kotihiippakunnan järjestämä ja hänen piispansa „piispa Klausin“ johtama. Seurueessamme oli useita hyviä, motivoituneita pappeja, joilla olikin suurempi vaikutus elämääni, kuin olisin koskaan odottanut. He kertoivat minulle ensimmäistä kertaa Opus Deistä, mikä oli varsinainen ilosanoma sekin.

Matkan aikana Jerusalemissa sain katolisen konfirmaation ja siten minusta tuli roomalais-katolisen kirkon jäsen. Matkan merkitystä elämääni ei voi sanoin eikä kuvin kuvata, mutta ehkä ne silti antaa aavistuksen siitä… Se oli merkittävin piristysruiske uskonelämääni ja sen injektion vaikutus kestää ja kestää.

Nämä ovat muuten sikäli ainutlaatuisia kuvia minulle, että ne ovat ainoat kopiot, jotka minulla vielä on kuvista jäljellä. Valitettavasti originaalit kuvat tuhoutuivat ja vain nämä, osin ylikäsitellyt kopiot, mitkä olin postannut nettialbumiin ovat jäljellä.

Ensin kuvia Bethlehemissä sijaitsevasta Jeesuksen syntymäkirkosta

Joulukirkon julkisivua
Photobucket

Kirkon sisäänkäynti rakennettiin hyvin matalaksi, jotta jokaisen, joka kulkee sisään on kumarruttava:
Niedriger Eingang zu Geburtskirche Jesu

Syntymäluolan päällä sijaitseva kirkko on ortodoksi..
Geburtskirche Jesu

Nun freut euch, ihr Cristen, singet Jubellieder und kommet, o kommet nach Betlehem...

Syntymäkirkossa sijaitseva sisäänkäynti syntymäluolaan
Eingang zur Geburtsgrotte Jesu

The Altar of the Nativity, Kertoman mukaan tähden alla olisi juuri se paikka, missä neitsyt Maria synnitti JeesuksenGeburtsgrotte Jesu

Syntymäluolasta noustessa ylös ja ulos tullaan suoraan katoliseen kirkkoon, missä vietimme messun
Photobucket

Genesaretinjärven rannalla piispa Klaus luki Jeesuksen vuorisaarnasta autuaaksi julistukset. Mieletöntä kuulla ne sanat sillä paikalla, missä ne on sanuttu. Tätä ei voi käsittää, ellei itse ole sitä kokenut…
Selig ist der Mann, der auf den Herrn vertraut...

Autuaaksi julistustenvuori
Berg der Seligpreisungen

Kommt der Fruehling schon?

Lieblicher Gegend der See Genezareth

Photobucket

Ystäväni Bettina Genesaretin järven rannalla sijaitsevassa Leivän jakamisen kirkossa
Primatskapelle in Tabgha

Ort des Gebets – Brotvermehrungskirche

Matkalla Jerikooon
Beduinensohn

Jerikossa paistaa aurinko…

Capernaum – Jeesuksen asuinkaupungin rauniot
Kapernaum

Apostoli Pietari – Rooman piispa
Simon Petrus - der Fels

Akkon historiallisia rakennuksia/raunioita, jotka ovat Unescon kulttuuriperintöä…
Photobucket

Akko UNESCO World Heritage Site

Akko UNESCO World Heritage Site

Sitten saavutaankin Jerusalemiin…
Näkymä Öljyvuorelta Jerusalemin vanhaan kaupunkiinDer Heilige Stadt von Oelberg gesehen

Menora Knessetin ulkopuolella JerusalemissaSiebenarmiger Leuchter

Itkumuurilla eli Temppelivuoren Länsimuurilla
Westmauer am einen Mittwochmorgen

Photobucket

Itkumuurilla sabattina
Westmauer am Sabbatmorgen

El Aqsa Moskeija Temppelivuorella
El Agsa Moschee

Gethsemanessa, missä Jeesus kavallettiin ja vangittiin..
Gethsemane

Via Dolorosa, kärsimysten tie…
Via Dolorosa in nachts

Golgota eli pääkallonvuori..Und Jesus rief laut und sprach: Vater, ich befehle meinen Geist in deine Haende! Und als er das gesagt, verschied er.

Äiti sydän särkyneenä..
Gebrochenes Herz der Mutter

Tämän kiven päällä Jeesus salvattiin hautaamista varten. Olin aikaisin sabatinaamuna liikkeellä ja vietin ihania hetkiä ylösnousemuskirkossa, jossa oli tähän aikaan vasta hyvin vähän ihmisiä liikkeellä.Und siehe, ein Mann mit Namen Joseph.. Der ging zu Pilatus und bat um den Leib Jesu, und nahm ihn ab, wickelte ihn in Leinwand.

Ich will Dir nah sein...

Ja viimein „Tyhjä hauta“, uskomme toivo..
Was suchet ihr den Lebendigen bei den Toten? Er ist nicht hier; er ist auferstanden.

Ja tässä minä vastaanotan pyhän vahvistuksen sakramentin piispa Klausilta 🙂 Anoppini on „kummina“ minulle, katolisilla kun on sekä kasteessa, että konfirmaatiossa kummi. (kuvan ottanut ystäväni Bettina)
Photobucket

Se oli siinä, nyt olen katolinen…
Photobucket

Sitten olikin aika lähteä hengailemaan yksin, ilman matkaseuruetta, Jerusalemin yöhön 🙂
Jerusalem Öljymäeltä yöllä
Naechtlicher sicht ueber der Stadt aus Oelberg gesehen.

Damascusportti yöllä
Damaskustor nachts

Länsimuuri yöllä
Westmauer nachts

Naisten puoli Länsimuurista
Photobucket

19.4.2008

Advertisements